sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Päivä 33

Viikko hujahti tuosta noin vaan. Nyt hujahtaakin sitten viimeinen viikko täällä Zorossa käyntiin. Tämän päivän ohjelmasta ei vielä ole mitään tietoa, mutta huomenna olen viimeistä kertaa joulukaupalla, keskiviikkona on tehtaanmyymälä auki, ja loppuviikko onkin vielä hämärän peitossa.
Näytön tekeminen on lähtenyt jo liikkeelle, todella pienimuotoisesti kylläkin. Onneksi sain luvan jatkaa näyttöäni tammikuunkin ajan, ei tässä kahdessa viikossa olisi saanut mitään aikaiseksi. Ainakaan mitään laadukasta. Nyt taidankin mennä tekemään olkahihnoja laukkuihin. Tsau!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Päivä 26

Niin tosiaan ne logomon joulumyyjäisten kuvat... Niille kävi niinkin kehnosti, että niitä ei enää ole olemassakaan. Poistin kaikki vahingossa. Samassa meni viime lauantain Tampereen Pakkahuoneen Design Joulutorin kuvat.
No, tänää olen taas joulukaupalla Elovainiossa 12-16 joten saa tulla moikkaamaan jos omien töidensä jälkeen ehtii! Olen täällä myös huomenna 10-17. Työssäopppimista ohjaava opettaja tulee tänään mua piakkoin moikkaamaan. Tarvisi saada näytön tekeminenkin pian alulle.




maanantai 2. joulukuuta 2013

Päivä 21

Töissä joulukaupalla. Aamusählinkien jälkeen pääsinkin sisälle asti ja kaupan auki. Onnesta asiakaspalvelutyö on ennestään tuttua niin se sujuu luonnollisesti. Tosin asiakkaiden palveleminen on rutkasti antoisampaa ja helpompaa tällaisessa ympäristössä.


Ainii, tossa on toi ihana "aurinkoa saanut" donitsihuivi!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Päivä 20

Aamulla klo 7.30 mä treffasin työssäoppimisohjaajani Häijjään säästömarketin pihassa jossa hyppäsin sen kyytiin ja aloitettiin matka kohti Turkua. Siellä kohteena oli Logomo, ja uuden muotoilun yhdistyksen järjestämä joulumarket. Siellä meillä oli myyjäispöytä ja ovet oli auki 11-18. Päivä oli pitkä ja hauska ja varsinkin erilainen.

Meidän naapureina myyjäisissä oli Everyday Design joka myy muunmuassa upeaa paperikassitelinettä ja toisella puolella olikin vähän tutumpi Poola Kataryna. Itse ostin moumoudesignin pitsiheijastimen ja palkaksi päivästä sain Muka van kakkoslaatuisen "näyteikkunassa aurinkoa saaneen" pinkin huivin.

Tällä hetkellä mulla on sellanen tilanne että sähköt on poikki ja reilusti toista tuntia ja kuvat kamerassa, joten en saa niitä julkaistua tänne blogiin, mutta huomenna tai tiistaina sitten julkaisen myyjäisistä kuvakollaasin.

torstai 28. marraskuuta 2013

Päivä 19

Mulla onkin iisi viikko kun maanantai oli vapaa ja nyt sitten oon huomisenkin vapaalla, koska sunnuntaina olis suuntana Turku. Sinne lähdetään aikas aamulla Logomossa järjestettäviin myyjäisiin. Kivaa siis taas tiedossa!

Tänää ohjelmassa oli tuotteiden kokoamista, tällä kertaa tosin avainseiniä.
Otin myös vähän tuntumaa täällä olevaan ompelukoneeseen. Aloitin mittailemalla tyynynpäällisen mittoja ja valkkailemalla sopivia kankaita. Piirtelin sitten paperille itselleni ohjeistuksen että mitäs pitikään muistaa tehdä ja mitkä mitat kuulu mihinkäkin. Tällaisen mä nyt sain kuitenkin aikaan:



Tämä on sellainen sujautettava malli missä takana on kolo. Helppoa mulle kun ei tarvitse tapella vetoketjujen kanssa, jee!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Päivä 18

Eilen ohjelmassa oli taas tehtaanmyymälän järkkäystä mahdollisia asiakkaita varten. Haastetta oli kun osa kalusteista ja tuotteista on joulukaupalla. Loppupäivän pakkasin tuotteita ja kasasin laukkuja. Ja niitä oli Paljon.




Tämä yksilö päätyi omaan käyttöön itselleni koska maton nurjalla puolella pinta oli rikkoutunut.



Tässä koko laukku saldo. Huh.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Vapaapäivä ja päivä 15

Koska tänään oli vapaapäivä lauantaina vietettyjen kaupan avajaisten ansiosta, kerkeän fiilistelemään avajaispäivää tänne kuvin.






Vaikka olen niitä ihmisiä, jotka kieltävät joulun odottamisen, juhlimisen tai minkään muunkaan huomioimisen ennen joulukuuta, kyllä toi kauppa on aikas kiva. Saa Elokin jotain uutta ilmettä ja fressiä vaihtelua. Mut löytää kaupalta taas huomenna kymmenestä eteenpäin. Loppuviikko onkin vielä kysymysmerkki.