tiistai 28. tammikuuta 2014

Lauantai vuoro

Yritin tämän tekstin kirjoittaa jo kerran, mutta blogger ei ollut yhteistyössä minun ja sähköpostista lataamieni kuvien kanssa. Huoh. No joka tapauksessa, olen pakannut ipadin jo kokonaan pois ja olen töissä käyttänyt omaa pikkupadia tai puhelinta.
Mutta otsikkoon viitaten olin viime viikon lauantaina töissä ja tein kassan taakse pienen esillepanon.

Ehkäpä illalla saan laitettua kuvat vaikkapa koneen kautta. Täytyy yrittää.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Viimeinen viikko

Nyt hujahtikin viimeinen viikko käyntiin. Mulla on materiaalia vain vähän viime viikolta ja muutenkin meno on ollut kuorman purkua, asiakaspalvelua, paketointia, järkkäilyä,siivousta paketointia ja suunnittelua. Jotenkin toppijakson alussa ajattelin että kolme kuukautta on älyttömän pitkä aika, mutta nyt se onkin jo melkein ohi.
Huomenna alkaa olohuoneosion suunnittelu ja toteutus.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Ei sittenkään paremmalla onnella

No ei onnannut tänään töihin lähtö koska kuume nousi taas eilen illalla. Taisi tuon edellisen tekstin kirjoittamisen aikanakin olla kuumetta kun olen noin positiivinen ollut.
Tältä on näyttänyt tämä saikkupäivä:



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Vapaapäivä

Perjantaina kesken työpäivän tulikin lähtö kotiin lepäämään koska tulin kipeäksi. Sääli sinänsä koska mun piti olla lauantaina töissä. Nyt tällä viikolla oon ti-la töissä. Toivottavasti tämä oli joku ohimenevä pipi ettei se jäänyt vaanimaan mihinkään ja tule kahta kauheampana seuraavalla kertaa.
Paremmin voimin huomiseen!

torstai 16. tammikuuta 2014

Päivä 7

Viikko on pitänyt sisällään tavaroiden purkua, joulutavaran varastoon viemistä, paketointia, pölyjen pyyhkimistä, paketointia, järkkäämistä, hinnoittelua, paketointia ja näyteikkunan suunnittelua ja toteutusta. Näyteikkunan teko oli tosi kivaa ja antoisaa, pääsi vähän toteuttamaan taas itseään. 

Näyteikkunan konseptina toimi kangas, joka on tilassa verhona. Sen ympärille tuli rakentaa keväinen, uutuustuotteita sisällään pitävä ja kaunis olohuone kuvaelma. Tässä kuvia yksityiskohdista ja kokonaisuudesta minkä sain aikaan:








Näyteikkunan oikealle puolelle olohuoneen viereen tuli myöhemmin päivällä oranssinsävyinen keittiömaailma. Käykääpä tsekkaamassa tulos jos olette Ylöjärven suunnalla!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Päivä 2

Aamulla alkoi ysiltä paketoinnin harjoittelu ja siinä hurahtikin sitten melkeimpä koko päivä. Loppuajasta järkkäiltiin myymälää.



Tässä muutama ensimmäinen harjoitus. Myöhemmin kun paketointi alkoi sujumaan tein valmiita paketteja myös myyntiin ja osa menikin heti.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Päivä 1

Lähtölaskenta alkaa siis alusta, koska tänää aloitin työssäoppimiseni Pentikillä. Mahtava päivä, joka alkoi kuulemallani kysymyksellä "Soittiko sun kello ollenkaan kun kello on jo yhdeksän?". Siitä seurasi hienoinen naureskelu, että hahhah niin varmaan on yhdeksän. Tajusimpas katsoa itse kelloa puhelimestani joka oli ultimaattisessa toimimattomuus jumissa, hälytys päällä mutta ilman ääniä. Että yheksän, niin eikös mut pitänytkin olla Pentikin oven takana kello yhdeksän. Joo o, kyllä piti.

Hirveän paskahalvauksen saattelemana hoidin kaikki aamutoimet syömistä lukuunottamatta ennätysajassa ja ajoin apinanraivolla kohti Ylöjärveä. Seistessäni hetken Pentikin oven takana huitoen työssäoppimisohjaajalleni kerkesin hengähtää ja kerätä ajatuksia. Kun minulle avattiin ovi ja kerkesin pahoittelemaan, kuulin etten ollut ollut ainut joka oli nukkunut pommiin. HUH! Siinä saatiin hyvät naurut ja aloitettiin paikkoihin tutustuminen.
Kaikkein parasta kuitenkin oli kun edellisen paikan työssäoppimisohjaajani tuli käymään heti kymmenen jälkeen kun kauppa aukesi ja naureskeli vahvalle aloitukselleni Pentikissä ja taputti selkään, että enhän heillä ollessani myöhästynyt kertaakaan.

Että näin alkoi tämä päivä. Toivotaan että huomenna kykenen antamaan hieman vahvemman esityksen. Tsemppiä muillekkin! Olihan teillä parempi alku lomalta?

maanantai 6. tammikuuta 2014

Edellisen illan tunnelmat

Joululoma taisi olla tässä. Kuusi on vielä sisällä mutta eiköhän se jonkun toimesta kohta lennä ulos. Näytön tekeminen on aloitettu, eilen sain Sketchupin vääntämiseen kulumaan aikaa kolmisen tuntia, huh. Huomenna koittaa jännät paikat kun suuntaan Elovainion Pentikkiin opettelemaan talon tavoille. Hieman tahtoo olla perhosia vatsassa, ottaakohan ne mut yhtä hyvin vastaan kuin tuolla Zorossa? Se jää nähtäväksi. Hui.


Tsau!